sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Triathlon sutinaa Kuusijärvellä

Viikko meni hienosti ja säätkin suosivat. Tykkään muuten treenata ja kisata lämmössä. Harjoittelu maistuu ja aikaakin on taas paremmin järjestynyt. Edellisten viikkojen treenailua haittasi asunnon vaihtamiseen liittyvät asiat. Enää olisi tehtävä varsinainen muutto kesäkuun lopussa.

Uusi asuntomme on kyllä erinomaisella sijainnilla meidän tärkeimpiin harjoituspaikkoihimme nähden. Kuntokeskukseemme on alle 200 m, valaistuille Terholan ulkoreiteille - jossa myös talvella ladut - on matkaa samat 200m ja uimahalliin reilu kilometri. Kaupatkin ovat lähellä. Ei kai sitä parempaa voi toivoa. Ai niin, pyöräliikkeeseen on matkaa myös 200 m. 

Alla pari tärkeää harjoitusta kuluneelta viikolta:

Tiistaina ajoin pyörällä alemman kynnyksen ajon 30 km matkalla. Keskari 30 km matkalla oli 33.3 km/h. Tämä on nyt aika vastaava kuin viimevuonna vähän ennen Joroisia. Uskon että vauhti tästä vielä nousee kun saan muutaman kovemman ajon ja vetoharjoituksen alle.

Eilen lauantaina ajeltiin kimppalenkkiä pyörällä. Sain kasaan kesän ekan satasen - 112 km ja 3 h 50 min. Lämmintä oli ja nestettä kului hurjasti. Perinteinen kahvitaukokin muuttui Mäntsälässä jäätelötauoksi.

Tänään sunnuntaina aloitin sitten ulkouinnit. Kuusijärvellä oli jo aamulla parkkiksella vilinää - kuka oli tulossa järveltä, moni oli vetämässä märkkäriä päälle, joku pumppaili kumeihin ilmaa... Sanoisin että oli aikamoinen triathlon sutina Kuusijärvellä! Uin kaksi kierrosta 750 m rataa ja sen päälle juoksin tunnin. Juoksun tein kohtalaisen reippaasti 40 min vauhtia nostaen ja päälle 20 min verkkajuoksua. Juoksu kulkee hyvin - uinti ei niinkään!

Alla on vielä pari kuvaa Kuusijärven maisemista:

Uimareitin ekat poijut maaston puolelta kuvattuna.

Heikkapohjaista polkua oli mukava läpytellä menemääm.


--- Jukka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti