keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tavoitteet Joroisille 2014

Viime postauksessa lupasin että avaan ensi kauden kilpailutavoitteita. Tässä sitä on tarjolla: Urheilussa kilpailemiseen olen tottunut jo pikkupojasta alkaen. Siksi myös näin ikäkausi-urheilijana kilpaileminen on tärkeää. Kilpailuissa saa parhaiten mitattua oman kunnon.

Kilpailemisessa tänä päivänä on suurimmaksi osaksi kyse siitä, kuinka hyvin saa tehtyä oman fyysisen kunnon mukaisen suorituksen. Kilpaileminen oman kunnon mukaisella tasolla on mielestäni myös erityisen mukavaa. Päässä on aina tärkeinä kisapäivinä ajatus siitä että ”tänään on juhlapäivä”. Mikäs sen parempaa kuin juhlia hyvää treenijaksoa kisan merkeissä. Tällaisesta positiivisesta ajatuksesta on yleensä myös hyötyä itse kisasuoritukseen.

Mitä kilpailullisia tavoitteita olen asettanut vuodelle 2014? Mikä tavoite on Joroisilla sitten sellainen, johon voisin olla tyytyväinen?  Ensimmäisen kauden tavoite Joroisilla oli alle 5 tuntia. Se täyttyi ja marginaalia jäi kokonaiset 17 sekuntia.

Oletan että tulevan treenikauden aikana kehityn hyvin edelleen pyöräilyssä ja uinnissa. Uintiaika viime kesänä Joroisilla oli 43 min ja pyöräilyssä meni 2 h 39 min. Olen laskenut että noissa kahdessa lajissa voin vuodessa parantaa aikaa yhteensä yli 10 minuuttia. Näissä molemmissa lajeissa olen panostanut nyt syksyllä todella paljon tekniikan parantamiseen. Uinnissa viikoittaiset tunnin mittaiset tekniikkaharjoitukset valmentajan silmän alla ovat olleet äärimmäisen tärkeitä. Pyöräilyssä yhden jalan pyörittelyt, voima-ajot, nopeat ja hitaat kadenssit sekä spurtit ovat parantaneet tekniikkaa kummasti.

Kokemuksena voin jo nyt sanoa että tekniikan opetteleminen parantaa vauhteja paljon nopeammin kuin pelkkä fysiikkaharjoittelu. Paljon työmaata on vielä edessäpäin, mutta jatkan valitulla linjalla, joka vie minua nyt nopeimmin eteenpäin.

Sormilättärit on yksi uusimmista vesileluistamme kohentamaan uintitekniiikkaa.


Juoksu meni viimevuonna aikaan 1.27. Sitä on erittäin vaikea lähteä parantamaan. Sanoisin että juoksuaika voi parantua hieman kun saan jalkoihin lisää voimaa. Juoksu tulee kuitenkin olemaan edelleen mun hyökkäyspaikka - onneksi se on viimeinen laji.

Lisäksi yhdellä Joroisten kokemuksella tiedän miten saan vaihtoajoista pois 1-2 minuuttia. Viimevuoden vaihdoissa oli aivan liikaa "ohjelmaa ja toimenpiteitä". Ensi vuonna teen vain välttämättömät toimet ja jatkan matkaa. Kokemus opettaa näköjään tässäkin.

Päätelmänä tästä kaikesta otan tavoitteeksi 4 h 45 min alittamisen ensi kesänä Joroisilla. Tavoite on kova, mutta niin sen pitääkin olla. Saisinko itseni ilman tuollaista tavoitetta treenaamaan oikealla asenteella ja riittävästi?

Muissa triathlonkisoissa otan tavoitteeksi lajisuorituksen hallinnan kilpailunomaisessa tilanteessa. Uskon että lyhyemmissä kisoissa saan myös mukavasti parannettua viime kesän aikoja. Ensi kauden kisasuunnitelma on vielä muilta osin hieman auki. Kirjoittelen niistä tuonnempana.


--- Jukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti