torstai 2. tammikuuta 2014

Kohti leiriviikonloppua

Määräviikkoja mennään. Viimeviikolla harjoittelua tuli tasan 13 tuntia. Käytettävissä olevan ajan puolesta enemmänkin olisi voinut tehdä, mutta katsoin että tuo riitti. Nyt ei kannata ahnehtia liikaa, jotta harjoittelun voi pitää nousujohteisena.

Tämän viikon alku on mennyt mukavasti. Maanantaina oli lepoa, tiistaina "painonnostoharjoitus" juoksuverryttelyineen ja eilen trainer + juoksu -yhdistelmä. Trainerilla keskityin pääasiassa tekniikkaan. 

Tämä päivä alkoi uinilla ja illalla oli ohjelmassa kuntokeskuksemme spinning-tunti teemalla intervallit. Tulijoita tunnille oli enemmän kuin pyöriä, mutta onneksi kaikilta löytyi joustavuutta. Antti ajoi intervallit ilman satulaa ja Tommi oli esipolkija ohjaajan pyörällä ja ohjaaja-Jonna sai keskittyä floor-coachingiin. Sanoisin että tunti oli ihan huippu ja fiilis vallan mainio!

Intervalli-spinningin sykekäyrää. VK:ta oli helppo ajaa hyvän fiiliksen tunnilla


Perjantai on tarkoitus ottaa hyvin kevyesti, koska viikonlopuksi mennään Minnan kanssa taas omalle leirille Vierumäelle. Leirin ohjelmassa on ainakin uintia, juoksua, sauvakävelyä-juoksua maastossa ja mäkijuoksua sekä voimaharjoittelua. Odotan jo kovasti viikonloppua!

Eilen tuli kurkattua jo vähän kevään ohjelmaa. Maaliskuussa tulee olemaan alkuvuoden odotetuin harjoitusviikko. Ollaan buukattu itsemme Lanzarotelle triathlon-leirille 21.-29.3. Suomessa ainakin Finnmatkat järjestää matkoja Club la Santan treenikeskukseen. Tuon paikan pitäisi olla aivan ihanteellinen triathlon-harjoitteluun. Siellä on meitä varten valmentajat, 50m allas, lämpö ja treenikaverit. Jotenkin tuntuu että muuta ei tartte!

Hiihtokelejä tässä kyllä jo odotellaan kovasti, mutta sitä tehdään mitä voidaan. Onneksi juoksu onnistuu jo aika hyvin. Uudet pohjalliset ovat tuoneet juoksuun rentouden. Lisäksi omatoiminen nilkan-jalkapöydän aktivointi ja kuntoutus etenee hyvin. Olen ollut lähes tunnollinen fysioterapeutin ohjeiden noudattaja.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

--- Jukka



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti