tiistai 1. heinäkuuta 2014

Uuden harjoitusviikon kuulumiset

Vajaa kolme viikkoa Joroisille!

Viimeiset kaksi viikko olen harjoitellut keskittymällä laatuun ja tehoihin. Edellisessä postauksessa kirjoitin kolmesta perustreenistä, jotka teen kolmena viimeisenä treeniviikkona ennen Joroisia. Kaksi tällaista viikoa on takana ja harjoitukset ovat menneet hyvin. Treeniviikon tunnit ovat molemmissa olleet 10 tunnin tuntumassa.

Pyörällä ajetut pitkät VK-vedot ovat kulkeneet omaan tasooni nähden hyvällä vauhdilla. Keskarit ovat näissä olleet 33 - 35 km/h välillä. Lyhyiden vetojen vauhteja en ole tarkkaillut. Pääasia että niissä vetää niin lujaa kuin uskaltaa ja pääsee.

Juoksuun olen erityisen tyytyväinen. Kuusijärven kisan jälkeinen polvivaiva katosi nopeasti, eikä juoksun suhteen ole tarvinnut säästellä. Pidän juoksukilometrit edelleen pieninä, mutta vauhdikkaina.

Mitäs sanoisin uinnista! Edelleen huteraa, mutta perusvauhti on hieman parempi kuin viimekesänä. Uinnista tulee kauden pääkisoissa (Joroinen ja Tahko) tänäkin vuonna puolustuspeli tappiot minimoiden.

Avaan tähän muutamalla sanalla viime lauantain harjoitusta: Olin suunnitellut vaativan pyörä-juoksu yhdistelmän. Harjoitus oli kova, mutta niin kovin palkitseva. Ajelin verryttelyksi 50 min kimppalenkkiä ja siitä lähdin tekemään 2 * 30 min kiihtyvän VK-ajon. Nämä reippaat pätkät osuivat kyllä todella hyvälle ja miellyttävälle tielle. Tämän kesän suosikkitieksi on muodostumassa Ridasjärvi-Sälinkää välinen tie, joka on todella rauhallinen ja mikä parasta asfaltti on hyvässä kunnossa. Siellä on hyvä päästellä...

Tällaisten pitkien VK-ajojen tekeminen vaatii alussa malttia, jotta harjoitus kohdistuu oikealle rasitustasolle. Sykkeenhän saa aika helposti VK:n puolelle ja alussa tehot tuntuvat kovin kevyiltä, mutta maltti kannattaa. Vetojen lopussa sykkeet olivat niukasti anaerobisen kynnyksen alapuolella. Viimeisen vedon jälkeen ajoin kotiin ja vaihdoin nopeasti juoksvälineet päälle.

Tavoite oli juosta 10 min anaerobisen kynnyksen tuntumassa. Juoksu lähti kulkemaan hienosti, vaikka jalat tuntuivat heti alussa tyhjiltä. Kilometrit menivät aikaan 3:50 ja 3:40. Kymmenen minuutin kohdalla vauhti seis ja parin minuutin kävely ennen verkkajuoksua kotiin.

Kotiin saavuin väsyneenä! Tällaiset yhdistelmät ovat todellakin mun mieleen. Asenteen pitää olla harjoitukseen lähdössä kohdallaan ja vireen muutenkin hyvä. Näihin harjoituksiin tulee kestoa helposti, niin nytkin. Harjoituksen kokonaisaika oli 3 h 15 min, josta pyöräilyä 2 h 50 min (85 km) ja juoksua 25 min (5 km).

Sunnuntai olikin sitten raskas muuttopäivä ja eilen pääsin hierojalle Mikon käsittelyyn. Hieronnan perusteella pidän tänään kevyemmän päivän ja käyn vain uimassa. Huomisesta alkaen sitten taas tehoja peliin.

Joroinen on jo aivan kulman takana!

--- Jukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti