sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Uintia ja pohkeen jumitusta

Kulunut viikko oli monipuolinen. Viikon painotukset olivat uinti ja voimaharjoitukset.

Pientä harmitusta aiheuttaa tällä hetkellä vasen pohje. Pohje kipeytyi  toissaviikon yösuunnistuksen loppurutistuksessa. Sen jälken pohje ei ole kestänyt juoksua. Kaikkea muuta voi hyvin tehdä, jopa pohjelihasliikkeitä. En ole huolissani, mutta nyt pitää vain malttaa ja odottaa. Keskityn nyt siis enemmän muihin lajeihin ja voimaharjoitteluun.

Menneen viikon päätreeni oli mielestäni keskiviikon uintiharjoitus Päivin opastamana. Lastenaltassa käytiin hakemassa otetta veteen ja siellä harjoiteltiin käsivedon eri vaiheita. En olisi uskonut ennakkoon mihin kaikkeen uintiharjoitteluun matala lastenallas soveltuu.


Koko treeniviikko näytti tältä:
- Kome uintikertaa
- Kolme voimaharjoitusta (painonnosto, bodypump ja kuntopiiri)
- Viisi pyöräilyä (yksi spinning ja neljä trainerilla)
- Yksi sauvakävely metsässä
    Yhteensä vähän reilu 10 tuntia. Tehot ovat olleet hyvin matalia ja kokonaisrasitus on edelleen alhainen.

    Sumuisessa ja kosteassa maastossa oli hauska liikkua sunnuntai-aamuna.















    Maanantaina on ohjelmassa hieronta ja tiistaina aamulla taas uinnin tekniikkaa.

    Keskiviikkona alkaa ensimmäinen "leiri". Lähdemme Minnan kanssa viikoksi GranCanarialle ajamaan pyörällä ja uimaan. Tuntuu mukavalta päästä lämpimään ajamaan vaikkakin vuokrapyörällä. Toivottavasti löydetään mukavia reittejä.

    Palaan blogin ääreen seuraavan kerran reissun jälkeen kuvien ja tunnelmien kera.

    --- Jukka

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti